perjantai 14. syyskuuta 2012

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Virkun kanssa agilityssä käynti on tuottanut jo nyt muutamassa kerrassa aivan mahtavaa tulosta. Virkkuun on tullut vauhtia ja se irtoaa miusta todella hyvin. Harmi vaan, että tämä meidän agility jää nyt taas sitten IHAH:lla tauolle, kun aloitamme Sutturan kanssa talvella pentuagilityn ja miulla ei yksinkertaisesti riitä aika käydä niin monissa harjoituksissa (plus hallimaksut on aika suolaisen hintaisia..).

Suttura on touhunnut sitten vähän enemmän Virkun nököttäessä valeraskaana jossain nurkassa. Sen kanssa käytiin taas pentukurssilla, viime kerta meni hieman plörinäksi. Alkuun Sutturaa ei olisi kiinnostanut mikään muu kuin maa ja sieltä syötävät kaikki asiat. Ohjaajalta saatiinkin vinkiksi käyttää ulkona vastaehdollistamista, jolloin naksuttelen aina sen ottaessa kontaktia minuun. Loppuajasta sujuikin jo hieman paremmin, en sitten tiedä saiko Suttura tarpeekseen haistelusta, maan kaivamisesta, oksien ja heinien syömisestä vai mitä tapahtui :D Kotonakin ollaan vähän ruvettu harjoittelemaan tokojuttuja, nyt seuraaminen onnistuu jo parin metrin matkalla. Lisäksi miulla on sellainen kutina, että paikallaolo ei tule olemaan Sutturan ongelma, kuten se on Virkun kanssa. Olen nyt alusta lähtien naksutellut aina vaihtelevia määriä tietystä asennosta ja palkkaillut. Ja aina asento päättyy vapautukseen, hyvältä näyttää!

Suttura on ollut myös "aktiivinen" koiratreffailija, sunnuntaina käytiin pitkällä lenkillä bordercollie Pepin kanssa. Tälle kaksikolle leikit maistui taattuun tapaan. Joskin aika paljon Suttura keskittyi myös niihin uusiin maisemiin, eikä vain Pepissä roikkumiseen. Tavattiin  myös suomenlapinkoira Reima, Sutturalla ja Reimalla oli hirmu kivaa Viikin pelloilla juostessa. Reiman omistaja Sanni ottikin kaksikosta muutamia kuvia, jotka löytyvät täältä: http://sanni.1g.fi/kuvat/Reima/Reima+ja+Suttura+Viikiss%C3%A4/


Virkkukin on jossain määrin alkanut lämmetä Sutturalle, tässä video äskeiseltä lenkiltä