perjantai 14. lokakuuta 2016

Pojat huomenna kolme viikkoa 


Meillä menee oikein hyvin, pennut alkavat koko ajan liikkua ja leikkiä enemmissä määrin. Pennut alkavat jo pikkuhiljaa huomioida ihmisetkin. Kohta ne on todella vauhdissa :)

torstai 6. lokakuuta 2016

Poikia huolehtivia koteja vailla

Vielä on ainakin kaksi pentua vailla omaa huolehtivaa ja rakastavaa kotia. Kasvattajana toivon, että jokainen pentu pääsee kotiin jossa se saa nauttia oman ihmisensä seurasta niin lenkkeillen kuin luontoa tutkaillen. Harrastuksetkaan ei ole pahitteeksi ja uskoisin näillä pennuilla olevan kykyjä esim. agilityyn tai tokoon.

Mustin pennuista

Tämä pennuista omaa jo nyt selkeästi pienen ja pippurisen luonteen

Isoin ja mustin pennuista

Valkonenäinen

Yhdestä tyypistä ei ole kuvaa, se oli joko niin vauhdikas tai vaihtoehtoisesti kuvaajien taitoja pitäisi kehittää :)

lauantai 1. lokakuuta 2016

Pennut syntyivät

Suttura sai neljä potraa poikaa viime lauantaina 24.9.2016. Synnytys meni hyvin, kuten myös ensimmäinen viikko. Pennut ovat kasvaneet kovasti, lähes jo tuplanneet painonsa. Suttura on hyvä ja huolehtiva emä.





lauantai 17. syyskuuta 2016

Kuulumisia

Kymmenen päivää laskettuun aikaan.. Suttura alkaa voida aikalailla pyöreästi, pentujen liikkeet tuntuvat jo vatsan läpi. Tänään pentuhuone valmistui kuntoon H-hetkeä ajatellen.

Lisää kuvateksti

Virkeänä ollaan edelleen :)


tiistai 30. elokuuta 2016

Pentuja!

Tuikkeentuvalle tulee pitkästä aikaa pentuja, kun Suttura ultrattiin viime viikolla tiineeksi. Pentujen odotetaan syntyvän syyskuun lopulla. Tämä on itselle todella tärkeä pentue ja uskon pennuista tulevan erittäin mainiota kavereita.

Emä: Kultalapin Somaksensuttura
Lonkat A\A, kyynäret 0\0, polvet 0/0, silmät terveet, selkä epävirallisesti ok
Pompen A, prcd-pra B, DM B
Luonnetesti +170
Agility maxi2
Näyttelyistä EH

Pentue on Sutturan ensimmäinen. Suttura on meidän edesmenneen Tuikun pojantytär, suvultaan minulle siis tuttu. Luonteeltaan Suttura on nöyrä mutta rohkea ja temperamentiltaan vilkas. Pääharrastuksenamme on ollut agility ja nousimmekin hieman yllättäen jo kaksien kisojen jälkeen maxi2 -luokkaan. Tällä hetkellä olemme tiineyden vuoksi tauolla agilitystä. Suts on harrastuksissa lelulla palkattava, monesti lelu saattaa toimia jopa namia paremmin. Luonnetestistä Suttu sai omannäköisensä pi steet +170, testi käytiin lähes läpikävelemässä ilman sen suurempia paineita. Suttura ei pelkää paukkuja, ilotulituksia tahi ukkosta. Olemme käyneet muutaman kerran kokeilemassa paimennusta lampailla, Suttura näytti selkeää paimennusviettiä sekä hyvää otetta lampaisiin. Tärkein Sutturan tehtävä on kuitenkin toimia meidän juoksuttajana sekä vaellus- ja sienestyskaverina. Suttu on pihallapysyvä. Eläinlääkärissä ollaan käyty ottamassa vain rokotukset, hyvin perusterve se siis on.

Isä: Juskankankaan Sissolan Sampo "Riku"
Omistaja: Anna Päiväläinen
Lonkat C/C, kyynäret 0/0, polvet 0/0, silmät terveet
Prcd-PRA a, DM:A
Lisätietoja Rikusta Juskankankaan kennelin sivuilla





 
Riku odottelee morsianta autosta

Pyrin löytämään uroksen, joka olisi luonteeltaan tasapainoinen, elämään mutkattomasti suhtautuva. Riku onkin koko perheen komea kaveri, joka asuu Espoossa toisen paimensukuisen uroksen kaverina. Riku on mökillä ja metsälenkeillä omistajiensa luona pysyvä. Luonteeltaan Riku on rauhallinen mutta edelleen leikkisää kujeilua keski-ikäiseltä herralta löytyy. Pentue on myös Rikulle ensimmäinen, terveys ei ole vaivannut kuusivuotiasta Rikua koskaan. 

Vanhempien luonteiden puolesta on odotettavissa reippaita, mahdollisesti harrastuksiinkin soveltuvia lapinkoiria. Ulkonäöllisesti Suttura ja Riku tasapainottavat toisiaan. Pennut tulevat kasvamaan sisätiloissa ja näin ne jo pienestä pitäen tottuvat elämän ääniin, sosialistuvat ihmisiin jne. Pennut luovutetaan kahdeksan viikon iässä eläinlääkärin tarkastamina ja mikrosirutettuina. Mukaan saat kattavat ohjeet ja tarvittavan tuen kasvattajalta läpi pennun elämän.Pentueen sukutaulu KoiraNetissä.


Kysy rohkeasti lisää Sutturasta tai Rikusta :) Elina Keski-Soini, Joensuu, elina.keskisoini(a)gmail.com, 0405274155.
Riku ja minä teemme tuttavuutta

perjantai 5. elokuuta 2016

Kuulumisia

Tämä blogi toimi aiemmin pitkälti agilityn harjoituspäiväkirjanamme, jostain syystä sen pito jäi vähän huonommalle.

Aloitimme Sutturan kanssa agility kisaamisen pääsiäisenä -16, toukokuussa kisasimme toiseen otteeseen ja nousimmekin jo agilityn 2- luokkaan. Tässä video SERT-suorituksesta. Jostain syystä vieraat kepit menivät toooodella hitaasti, mutta ei annata sen haitata :D



Kävimme Sutturan kanssa myös pariin otteeseen kokeilemassa lammaspaimennusta Riitta Lumiluodon tilalla Kerimäellä. Kovin kivaa palautetta saimme ja Suttura näytti selkeästi paimennustaipumustaan.

Sen lisäksi olemme käyneet luonnetestissä, sekin meni oikein mainiosti Sutturan saaden +170 kokonaispisteet.
Osa-aluepisteet olivat:
Toimintakyky +1a, kohtuullinen
Terävyys +1a, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1, pieni
Taisteluhalu +2b, kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1a, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukausvarma


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Viime viikon perjantain ohjattujen treenien teemana oli kontaktit.

Suttura oli aivan ihana oma höpsö vauhdikas itsensä. Aloitettiin keinulla, joka nojasi maksipöytään, mitään ongelmaa ei ollut ja vauhtia oli kivasti. Sen jälkeen tehtiin puomia jonka jälkeen oli molemmissa päissä mutkaputket.
  • Puomi meni kivasti, 2 on 2 off välillä vähän unohtui, saatiin vinkiksi leikkiä laatikkoleikkiä. 
  • Myös virittelyä puomin päihin näyttämällä et "tänne koske, täällä saat namia". 
  • Kouluttaja halusi nähdä laskeeko Sutturan vire jos se tekee useamman kerran puomin putkeen, vai saako se jo putkesta palkan. Tehtiin siis kolmesti puomi ja aina putken kautta uudestaan puomille. Vire ei laskenut :) 
  • Ajatuksia puomille se, että Suttura juoksee hyvin paljon miun vauhtia. Itsenäistä etenemistä siis tarvitsisi saada lisää. Vauhti oli kuitenkin kiva muuten. En myöskään saa sanoa liian painokkaasti "koske" koska vauhti hidastuu.
Sen lisäksi tehtiin ekaa kertaa ikinään A täydessä kulmassa. Vauhti ei ollut todellakaan hidas. 2 on 2 offkin periaatteessa olisi onnistunut, jos vauhti ei olisi huumannut. Peruutteli siis asentoon A:n suorituksen jälkeen. Luulen, että 2 on 2 off alkaa siinä onnistua kunhan Suttura hoksaa jo hieman aiemmin A:n loppumisen.

Sitten tänään kävimme toteamassa että miulla/meillä on keppikriisi. En haluaisi tehdä niitä, en pidä niistä ja ne tuntuu ihan liian haastavilta ja turhauttaa kun mitään etenemistä ei tapahdu. Sutturalla oli kyllä muutenkin päivä kun ilojuoksut maistui ja keskittyminen oli heikkoa.. Nyt mietin, että täytyykö tässä palata ihan alkuun keppiopettelussa. Tehdä nyt hetki vain keppejä siten, että ihan kaikki ohjurit on paikallaan..  Ja alkaa tiputtaa niitä pois vasta siinä vaiheessa kun Sutturan itsevarmuus kepittelyyn on palannut ja vauhti myös..