Olipas meillä hassunhauskaa. Vai oliko sittenkään?
Ajatuksenani oli tänään kysellä ohjaajilta mielipiteitä siitä, että Suttura karkailee radalla olevien henkilöiden luokse. Positiivista siis ettei Suttura mennyt heidän luokseen kertaakaan.
Mutta mitäs me sitten tehtiin. Hypättiin putkien päälle. Käveltiin putken päällä. Hypättiin puomilta alas putken päälle. Sutturasta oli siis hyvin hauskaa pelleillä.
Puomille ei meinannut millään mennä vaan meinasi juosta ohi vaan. Puomi oli siis radan osana ja kun Suttura viimein meni puomille ei normaalista laukasta ollut mitään tietoa vaan lähinnä käynti oli päivän sana. Toki oli ensimmäisissä ohjauskerroissa omassakin tilanannossa vikaa, mutta kyllä S näytti sitten ei huvittanutkaan ja lähti lätkimään kun puomia tehtiin seuraavalla kerralla yksittäisenä esteenä. Huusin sen takaisin ja komensin hiukan niin johan puomin ylösmenokontakti alkoi houkutella. Menikin ylösmenon sitten heti laukalla..
Muutenkin rata meni hiukan plörinäksi, komennuksen jälkeen tosin Suttura oli kuulolla ja alkoi vähän keskittyä hommiin, mutta hauskaa meillä silti oli. Ei voi kun olla nauramatta kun se saa välillä noita erittäin pähkähulluja ideoitaan.
Eipähän tähän treenikertaan mitään lisättävää. Hallintaa vireen katoamatta ohjelmaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti