AgilityaAgilitya
Yritetäänpä pitää tästä lähtien täällä agilitytreeneistä vähän päiväkirjaa.. Käytiin siis tänään agilityhallilla, pitkän agilitytauon jälkeen. Ensin Sutturalla oli juoksut ja sen jälkeen ohjatut treenit ja me suunnattiin joululomalle. Nyt kevätjaksoksi hommasin vapaatreenikortin hallille. Kevään suurimpina tavoitteina onkin höylätä loput esteet valmiiksi.
- A ja keinu on alkutekijöissään
- Renkaan ja muurin vahvistus (maksikorkeudella)
- Kepit pitkänä
Tänään aloitettiinkin keinulla. Hallilta löytyy laskettava keinu, sillä tehtiin alimmalla tasolla muutamia toistoja. Kovin se on Sutturasta jännittävä, mutta vauhtia alkoi jo loppuakohden tulla. Toisena teimme keppejä toista kertaa pitkänä (12 kepillä). Ensin kokeilin siten, että laitoin 6+6 keppiä joiden välissä nami. Tämä ei toiminut, koska palkatessani Sutturaa kädestä namilla, se alkoikin odotella minua viimeisten keppien luona. Löin siis kepit yhteen ja laitoin namialustan keppien päähän odottelemaan. Hyvin meni toiseksi viimeiseen keppiin saakka josta Suttura hyppäsi välistä pois. Laitoinkin kahteen viimeisen keppiin ohjurit. Tällöin suoritus onnistui kerralla, jonka jälkeen irroittelinkin jo ohjurit toisista päistään. Myös näin onnistui, joten otin lopulta ohjurit kokonaan jo pois. Hienosti meni. Lopuksi tein radanpätkän jossa pyrkimys oli saada Sutski irtoamaan hypyille. Kolme hyppyä+putki, vauhtia oli tosi kivasti ja ensimmäistä kertaa yksi aidoista oli nostettuna 50 cm. Ensimmäisellä kerralla rima putosi, mutta uusintayrityksellä ei ollut mitään ongelmaa. Suttura myös irtosi putkelle jo ensimmäiseltä aidalta, joten onnistuin yrityksessäni saada vauhdikasta aitasarjaa :)
Ajatuksia heräsi myös mitä seuraavalla kerralla treenataan:
- Keinu+rengas/muuri
- Aidoilla jotain ohjauskuviota/pyörittelyä siten, että vauhti kuitenkin pysyisi. Tällä hetkellä yksittäiset aidat on Sutturan mielestä vähän plaah, joten niihin vauhtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti